Mikä Donkki-lehti?

Donkki on alakouluikäisille lapsille suunnattu raamatunluku- ja harrastelehti. Donkki-lehdessä keskitytään uskon perusasioihin mielenkiintoisella ja lasten maailmaan sopivalla, turvallisella tavalla. Lehti onkin loistava apuväline kotien kristillisen kasvatukseen sekä seurakuntien lapsi- ja varhaisnuorisotyöhön.

Donkki-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Jokaisella numerolla on oma teema, jota käsitellään tarinoiden, raamatuntekstien ja tehtävien avulla. Lisäksi Donkissa on runsaasti kiinnostavia palstoja harrastuksiin, ystävyyteen, askarteluun ja kokkaukseen liittyen.

Donkki-lehden raamattuaukeamat sopivat sellaisenaan raamattuopetukseksi, aamunavaukseksi tai vaikka hartaushetkeksi. Lehden pohjalta voi myös pitää vaikka kokonaisen lastenleirin opetuksineen, pajoineen ja leikkeineen. Donkki-lehden avulla haluammekin palvella seurakuntien lapsi-, junnu- ja varhaisnuorisotyöntekijöitä sekä vapaaehtoisia ja isosia.
Donkki-lehden sivuille

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä 64-sivuinen Donkki on pullollaan mielenkiintoista luettavaa. Lehdessä tutustutaan Raamattuun reippaiden kaverusten Donkki-aasin, Sakun ja Ruutin kanssa.

Tarina-aukeama

 

Donkki lehden raamattuaukeama.
Raamattuaukeamalla pureudutaan Raamattuun monipuolisesti.

 

Donkki -lehden tehtäväaukeama.
Jokaisen raamattuaukeaman jälkeen on neljä tehtävää, jotka liittyvät teemaan.

 

Tyttö tekee Donkki -lehden tehtäviä.

 

Donkin kustantaja on Kustannus Oy Uusi Tie ja julkaisija Suomen Ev.lut. Kansanlähetys yhdessä Raamatunlukijain Liiton kanssa. Kustantaja ja julkaisijat toimivat Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa. Lisätietoa ja tilaus Donkki-lehden sivuilta.

Donkki-lehden sivuille tästä >>

Share This

Jaa tämä

Jaa tämä julkaisu/sivu ystävillesi!